Sähköpalvelu Petri Hintsanen Oy

Palvelemme asiakkaitamme luotettavalla ammattitaidolla, turvallisesti ja laadukkaasti, laajalla palveluvalikoimalla.

Sähköpalvelu Petri Hintsanen on perustettu vuonna 2008. Alussa toiminta oli pienimuotoisempaa yrittäjän työskennellessä yksin mutta nopeasti töiden lisääntyessä palkattiin myös lisää henkilökuntaa. Vuosien aikana yritys on kasvanut ja työllistää nyt yrittäjäpariskunnan lisäksi ison joukon alan ammattilaisia, sekä pystyy tarvittaessa käyttämään myös luotettavia alihankkijoita ja tarjoamaan laajaa osaamista.Vuonna 2016 yrityksen yhtiömuoto muutui ja toiminta siirtyi Sähköpalvelu Petri Hintsanen Oy:lle. Olemme jatkuvasti kouluttautuva ja kasvava yritys, joka on valmis palvelemaan uusia ja nykyisiä asiakkaitamme ammattitaidolla. Meiltä saat monipuolista osaamista, jota haluamme tarjota teille nyt ja tulevaisuudessa.Yrityksemme vahvuus on ammattitaitoinen ja koulutettu henkilökunta. Meiltä tilattu työ toteutetaan aina asiakkaan toiveita kuunnellen. Käytössämme olevat tuotteet ovat alan viimeisintä ja turvallisinta teknologiaa.

Pyydä tarjous aurinkosähköjärjestelmästä!

Täytä yhteystietosi alapuolella oleviin kenttiin.

Soita tai laita viestiä.

Klikkaa alapuoleta